Monttu auki 13.9.2016 klo 19: Metsän koulussa ja runoutta



Syksyn 2016 ensimmäinen Monttu auki -ilta koostuu Näty-kolmosten esityksistä.

Ilta jakautuu kahteen osaan. Alkupuoliskolla nähdään ja kuullaan Katariina Havukaisen ja Sara-Maria Heinosen runoesitykset, joilla he osallistuivat heinäkuussa 2016 Veikko Sinisalo -runokilpailuna finaaliin.

Havukaisen esittämä ja ohjaama esitys "Ripeästi marketissa" koostuu seuraavien runoilijoiden teksteistä: Kari Aartomaa, Pauliina Haasjoki, Kari Hotakainen, Juha Itkonen, Maria Jotuni, Henriikka Tavi ja Ilpo Tiihonen. Ohjaavana opettajana on ollut yliopistonlehtori Tiina Syrjä.

Heinonen esittää Aaro Hellaakosken, Tuula Hortamon, Reetta Pekkasen, Aki Salmelan, Lassi Sinkkosen ja Henriikka Tavin lisäksi esityksessään "Ihan kuin joku muu" myös omaa runotuotantoaan. Hän on ohjannut esityksensä yhdessä Nätyn yliopistonlehtori Tiina Syrjän kanssa.

Illan loppupuolen muodostaa udmurtinkielinen pienoisnäytelmä Metsän koulussa, jonka on kirjoittanut nyt jo eläkkeellä oleva alakoulun opettaja, runoilija Lidia Tšernova ja joka on Nätyn tämänvuotisen vieraalla kielellä näyttelemisen opintojakson tuotos. Teksti on monille udmurttisukupolville tuttu aapisesta, jossa se on ilmestynyt 1950-luvulta lähtien. Tšernovan lastennäytelmän lisäksi kolmosten esitys sisältää kahden nuoren udmurttikirjailijan, Bogdan Anfinogenovin ja Arzami Otsein runoja. Esitys tekstitetään suomeksi.

Metsän koulussa harjoiteltiin elokuussa 2016 Udmurtiassa, jonne Nätyn kolmas vuosikurssi matkusti kahdeksi viikoksi opiskelemaan ja harjoittelemaan vieraalla kielellä näyttelemistä. Udmurtiassa esitys nähtiin viidesti, ensin neljä kertaa eri puolilla tasavaltaa sijaitsevissa udmurttikylissä, sen jälkeen kerran pääkaupunki Izhevskin kulttuurikeskus ”Luftissa”. Udmurtian-matka oli osa vieraalla kielellä näyttelemisen opintojaksoa, joka on kuulunut Nätyn opetussuunnitelmaan vuodesta 1995 lähtien.

Udmurtia on Venäjän federaatioon kuuluva tasavalta, joka sijaitsee noin 1000 kilometriä Moskovasta kaakkoon ja sata kilometriä Uralvuoristosta länteen. Udmurtian alueella on vanhastaan asunut udmurtteja, jotka ovat uralilaista, suomensukuista kieltä puhuva kansa. Suomeksi heitä on aiemmin kutsuttu votjakeiksi. Udmurtian noin 1,5 miljoonasta asukkaasta noin neljäsosa on udmurtteja. Kielen osaajia ja aktiivisia käyttäjiä näistä on kuitenkin vain osa. Udmurttia käytetään jokapäiväisesti enää kylissä, ja valtakieli venäjä on enenevässä määrin kaupungissa asuvien kaksikielisten udmurttisukupolvien pääkieli – udmurtin käytön jatkuvasti vähetessä ja sen osaamisen kadotessa.

Jakson vastuuopettajina toimivat puheen yliopistonlehtori Tiina Syrjä ja professori Pauliina Hulkko, joka myös ohjasi esityksen. Lisäksi esityksen tekemisessä avustivat tulkkina matkalla toiminut fennougristi Simo Kantele ja Udmurtian valtionyliopiston udmurttifilologian, suomalais-ugrilaisen tutkimuksen ja journalistiikan laitoksen suomenopiskelijat, jotka toimivat ansiokkaasti näyttelijäopiskelijoiden ääntämisvalmentajina.

Muutamia opiskelijakommentteja vieraalla kielellä harjoittelusta:

”Udmurtiksi näytellessä sitä maistelee, miltä sana tuntuu. Se on tuntunut oudolta, että ei tiedä, mitä jokin sana tarkoittaa. Pitää hakea sitä sisältöä jostain muualta. Ne on kaarevampia ne ajatukset siinä. Ehkä enemmän se tuo sitä kehollisuutta.”

”Kiinnostavaa on käyttää kieltä, jota ei lähtökohtaisesti ymmärrä ollenkaan. Luoda merkityksiä niille, ne sanat alkaa tarkoittaa jotakin – tietysti suomen kielen kautta suomentaen. On tullut semmoinen olo, että kieli on vain apuväline välittämään jotakin informaatiota. Sillainhan kieli toimii, se on tekninen tuki kommunikoimiseen. Se on hauskaa, että se on opeteltavissa tosta noin vain. Se on jotenkin niin irrallinen, että se oikein naurattaa.”

Illan esiintyjinä ovat Nätyn kolmannen vuosikurssin opiskelijat Atte Antikainen, Saga Sarkola, Sara-Maria Heinonen, Katariina Havukainen, Juho Rantonen, Oliver Kollberg, Mikko Kauppila, Marketta Tikkanen, Elina Saarela, Konsta Laakso, Tatu Sinisalo ja Pihla Pohjolainen.

Näytelmässä on suomenkielinen tekstitys.


Kesto n. 2 tuntia.

Teatterimonttu, Tampereen yliopiston päärakennus, D-osa, Kalevantie 4.

Pienoisnäytelmä Metsän koulussa esitetään myös Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun torilla torstaina 15.9. klo 19.
Osoite: Haapaniemenkatu 6, 00530 Helsinki.


VAPAA PÄÄSY.

NÄTY LIVE -blogista voit lukea Udmurtian matkan tunnelmia:
https://naty.live/