Professorin puhe teatteritaiteen maistereille 21.5.2016



Aluksi
Pähkäillessäni Montun aulassa valmistujaispuheen aloittamisen vaikeutta Nätyn näyttämömestari Nuutti Vapaavuori ehdotti, että aloittaisin, kuten hänen kouluaikainen rehtorinsa kuulemma vuosi toisensa jälkeen teki: ”Näin tuomien tuoksuessa…” Mutta ei. Tampereella eivät niinkään tuoksu tuomet, vaan ennemminkin tämä on poppelien kaupunki. Tarvittiin siis toisenlainen alku. Päätin turvautua retrospektiiviin.
 
Ennen kuin siirryn vuoteen 2011, eli teidän Näty-aikanne alkuun, haluaisin kuitenkin kertoa hiukan siitä, mitä kaikkea maisteroituminen teatterityön tutkinto-ohjelmassa tarkoittaa, ja mitä kaikkea se vaatii.  Kuten moni tietääkin, teatterityön opinnot jakautuvat kahteen osaan, kolmivuotisiin kandidaatin ja kaksivuotisiin maisterin opintoihin. Ensimmäiset kolme vuotta ovat hyvin koulumaisia. Koko opiskelijakurssi seuraa pääosin samaa opetusohjelmaa, joka on rakentunut kolmen vuoden välein tarkistettavan opetussuunnitelman mukaan. Hiukan lyhennetysti voisi sanoa, että kandidaatin opinnoissa opiskellaan perustaitoja, tehdään niihin liittyviä esityksiä ja kansainvälisyysopintoja. Aivan oleellista mielestäni on, että noiden kolmen vuoden aikana opitaan oppimaan ja opiskelemaan sekä aloitetaan elinikäinen kasvu teatteritaiteilijaksi.
 
Kandidaatin opinnot suoritettuaan opiskelija siirtyy huomattavasti vapaamuotoisempiin maisteriopintoihin, joiden kesto on kaksi vuotta. Maisteriopintojen päämääränä on suunnata ja vahvistaa kunkin yksittäisen opiskelijan erityistä osaamista, ja niitä varten hän tekee henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman yhdessä professorin kanssa. Maisteriopintoihin kuuluu monenlaisia vapaavalintaisia opintoja sekä ammattiharjoittelu. Ne päättyvät maisterin opinnäytteeseen, jossa opiskelija sitoo yhteen oppimansa ja asettaa sen laajempaan perspektiiviin.
 
Maisterin opinnäyte on vaativa ponnistus, etenkin käytännönläheiseen työskentelyyn tottuneelle näyttelijäopiskelijalle. Samalla se on kuitenkin tekijälleen todistus siitä, että hän kykenee osallistumaan taidettaan ja työtään koskevaan kirjalliseen keskusteluun alansa asiantuntijana. Ympäröivälle yhteiskunnalle ja poliittisten päätösten tekijöille se taas todistaa näyttelijäntaiteen yliopistotasoisen koulutuksen merkityksestä: Näyttelijänkoulutus on vapaan yliopiston koulutusta sanan varsinaisessa ja parhaassa mielessä.
 
Keväällä 2016 teatterityön tutkinto-ohjelmasta valmistuneet maisterit tekivät opinnäytteensä vanhan opetussuunnitelman mukaan, mikä tarkoittaa, että opinnäyte koostui pelkästä kirjallisesta työstä. Kuten kirjaston tietokannasta voitte nähdä, niiden tekemiseen on pääosin paneuduttu hyvin, ajatuksella ja ajan kanssa. Uskallankin väittää, että juuri tarkastetut opinnäytteet todistavat, että edessänne on joukko maistereista, joista jokainen on – Nätyn uutta opetussuunnitelmaa lainatakseni – ”taiteellisesti ja ammatillisesti osaava, monipuolinen, omaa työtään arvostava ja sitä yhteiskunnallisesti perustelemaan kykenevä taiteilija”. Mikäli se heistä on kiinni, suomalaisen teatterin, taide-elämän ja toivottavasti myöskään taiteilijakoulutuksen ei tarvitse olla huolissaan tulevaisuudesta. Tämänvuotisten opinnäytteiden ansiokkuudesta kielii myös se, että harvinaisen moni kirjoittaja sai tarkastajalta suosituksen jatko-opintoihin! Tampereen yliopiston taiteellisista jatko-opinnoista vastaavana sanoisin kuitenkin, että ”pliis, menkää ensin tekemään niitä töitä ja opiskelemaan elämää.”
 
Seuraavassa on ote kustakin opinnäytteestä. Mielestäni ne tuovat hyvin esiin sekä työn ominaislaadun että sen tekijän näyttelijänajattelun erityisyyden sellaisena, kuin minä sen tällä hetkellä hahmotan.  
 
Antti Autio
 
Myyttinen miesnäyttelijä ja maskuliininen hegemonia teatterissa

”Mielestäni tulisikin ajatella, että kaikki teatterissa tapahtuva, fiktiokin tapahtuu todellisuuden sisällä eikä sen ulkopuolella. Kaikki, mitä fiktiossa tapahtuu, on ’totta’ eli todellista: ne tapahtuvat. Jos näyttämöllä onnistuu esimerkiksi venyttämään sukupuolen esittämisen rajoja, on se tapahtunut myös todellisuudessa. Näyttämöllä tapahtuvat asiat eivät siten ole mitenkään marginaalissa, vaan jopa suurennuslasin alla, sillä tapahtumalla on suurempi todistajajoukko kuin monessa muussa todellisuuden tapahtumassa.”
 
Laura Marleena Halonen
ULOS FIGUURISTA: Mitä nykynäyttelijänä ruumiillistan ja miten
”Mikä tekee nykynäyttelijän tai mitä nykynäyttelijä tekee? Kysymys ei ehkä olekaan oikea. Pikemminkin kysymys on siitä, millaista taidetta haluan tehdä. Mitä minä nykynäyttelijänä teen?
Haluan uskaltaa irtaantua välinekehon ajattelusta ei-figuurini kautta määrittyvään taiteeseen. Se on rohkeutta tuntea, figuroitua materiaaleiksi ja materiaaleista. Haluan maalata ja nauttia mieliruumiini submateriaaleista vireenä ja vireessä. Haluan olla rohkeasti herkkä.”
 
Anna-Elisa Hannula
ITSEOHJAUTUEN KOHTI ARVAAMATONTA
”Uskon, että jos yhteinen tekeminen ja kohtaaminen ovat taiteellisen prosessin lähtökohta, ne jatkuvat luontevasti myös esitystilanteessa. Nykyaikana, kun yhä useammin ihmisten välinen kommunikointi tapahtuu virtuaalisesti erilaisten teknisten välineiden kautta, tuntuu teatteri tärkeältä yhteen kokoavan luonteensa vuoksi. […] Olennaista ei ole esityksen onnistuminen, vaan se, että kokoonnumme yhteen ja koemme yhdessä jotain, joka saa meidät tuntemaan, ajattelemaan ja kyseenalaistamaan ympäröivää ja sisällämme olevaa todellisuutta. Loppujen lopuksi tiivistänkin toiveeni unelmieni teatterista siihen, että siinä näyttelijällä on joka hetki mahdollisuus valita ja katsojalla on joka hetki mahdollisuus valita.”
 
Emma-Sofia Hautala
Kameleontti– Miten näyttelijä suhtautuu muutokseen?
”Muutos-alttius on oman tämän hetkisen näyttelijän etiikkani pohja. Muutos on aina muuttumista suhteessa siihen, mitä minä jo olen. Muuntuminen on taipuvuuttani dialogiin. Siellä missä värit saavat uusia sävyjä, siellä missä tapahtuu muutosta, kun ollaan tutun ja vieraan rajamailla, siellä tapahtuu jonkinlaista dialogia. Siltikään, dialogissa ei tarvitse aina itse muuttua. Joskus riittää täydellisesti se, mitä jo on.
 
Paavo Kääriäinen
Kanssanäytteleminen: Valmistuvan näyttelijän pohja
”Näytteleminen näyttäytyy minulle keinulautana, joka keinuu yhtä aikaa kahdessa – teatterin ja arjen – todellisuudessa. Keinulaudan toisessa päässä olen ruumiissani ja itsessäni kiinni Paavona, yksityishenkilönä, ja reagoin kaikkeen Paavon kautta. Tuo puoli minusta on kiinni arjen todellisuudessa. Toisessa päässä on näyttelemäni rooli jonka todellisuutta – teatterin todellisuutta – näyttämöllä ensisijaisesti elän. Vaikka ne ovat kaksi eri asiaa, ne ovat kiinni samassa laudassa ja siten jatkuvassa vuorovaikutuksessa keskenään tai jopa läsnä yhtä aikaa.”
 
Markus Lappalainen
Näyttelijä ja neljä esseetä: Pohdintoja kirjoittamatta jääneestä työpäiväkirjasta
”Uskon […] siihen, että teatteri on muodoltaan, tekijöiltään ja toimintaperiaatteiltaan AINA taidelaitos, ei virasto. Eli, kuten Ralf Långbacka kirjoittaa: ’On olemassa lahjakkaita ihmisiä jotka haluavat teatteri välineenään antaa ilmaisun ajallemme, kertoa tämän päivän ihmisistä tämän päivän ihmisille.’ Teatteritaiteella ja sitä tuottavalla yhteisöllä on siis aina mahdollisuus näyttäytyä taiteellisina, riippumatta siitä mitkä kriteerit se täyttää tai jättää täyttämättä.”
 
Ella Mettänen
VERSIOITA MINUSTA Ehdotelmia näyttelijän muuntautumiseen
”Muuntautumistyön, ja sen aiheuttaman henkisen liikehdinnän seurauksena olen hyväksynyt itsessäni ennen huonoina pitämiäni piirteitä ja joskus onnistunut jopa iloitsemaan niistä. Siksi nykyään myös kanssaihmisten vapautumisen hetkien näkeminen herättää minussa useammin riemua ja tekee minusta itsestänikin taas hetkeksi vähän rohkeamman. Olen askeleen edempänä vapautumisen, turhasta häpeästä luopumisen ja oman ja muiden ihmisten yksilöllisyyden juhlistamisen tiellä.”
 
Hannes Mikkelsson
Esiintyjän ympäristövallankumous
”Entä mitä voisi olla esiintyjän ympäristövallankumous? Minulle esiintyjän ympäristövallankumous merkitsee erityisesti muutosta ajattelussa, olemisessa ja kokemisessa, suhteessa ihmiseen ja ei-ihmiseen. Haluaisin taiteen ja taiteilijan kysyvän itseltään niitä samoja kysymyksiä, joita ihmisen muunkin toimintansa suhteen tulee mielestäni itseltään kysyä. Miksi en työelämässäni seuraisi niitä arvoja, jotka ovat elämässäni minulle määrääviä?”
 
Antti Tiensuu
Näkyväksi tuleva näyttelijä
”Näyttelijän henkilökohtaisessa taidossa ei minulle ole kyse vain tunteiden ilmaisun syvyydestä ja uskottavuudesta tai esiintymisen tekniikoista vaan etenkin siitä, miten hän ratkaisee todellisuutta (työtilanteita, esitystilanteita) ympärillään, eli miten näyttelijä on.  Minulle näyttelijäksi opiskelemisessa on ollut kyse näkyväksi tulemisesta ja nautinnon etsinnästä. Kaikki muu tulee tavalla tai toisella sen myötä.”
 
Hegy Tuusvuori
Yhteinen trippi tai kuolema!
”Minulle otollisimmat olosuhteet saavuttaa muuttuneita tajunnan tiloja esiintyessäni ovat turvallinen ilmapiiri ja rakastava katse. Käytän rakastavaa katsetta kuvaamaan asennetta, joka on kiinnostunut, ymmärtävä sekä tuntemattoman ja pelottavan tutkimiseen rohkaiseva. Tämä katse näkee myös sen, minne päin katsottavaa tulisi haastaa. Silloin, kun pelot eivät käperrä minua kuoreeni, pystyn olla avoinna ympäristölleni ja omalle synesteettiselle näyttelijändramaturgialleni. Tällöin esiintymiseni on parhaimmillaan yllätyksellistä, virtaavaa, nautinnollista ja pelotonta.”
 
Vera Veiskola
MIKÄ ON NÄYTTELIJÄ? Havaintoja näyttelijyydestä yhteiskunnassa, teatterissa ja ihmisessä
”Haluan nähdä näyttelijän laajan toimintakentän yhteiskunnassa ennen kaikkea mahdollisuutena ymmärtää maailmaa monimuotoisesti. Teatterimainen ajattelu on minun keinoni kehittyä. Teatterilla on kyky luoda väyliä erilaisten ihmisten välille ja häivyttää asenteiden muodostamia kommunikaation esteitä. Uskon, että näyttelijän toimialue tulee laajentumaan ja monimuotoistumaan entisestään ja haluan antaa itselleni mahdollisuuden toimia näyttelijänä juuri siten ja sellaisissa tehtävissä kuin olosuhteet ja oma mielenkiintoni kulloisessakin tilanteessa osoittavat tarpeelliseksi.”
Puhe
Rakkaat maisterit, aloititte teatterityön opinnot syksyllä 2011. Kiinalaisen kalenterin mukaan kyseessä oli jäniksen vuosi. Lähi-idässä vuosi 2011 oli suurten odotusten aikaa. Arabikevään seurauksena Syyriassa käynnistyi sisällissota.  Suomessa jäniksen vuosi lähti liikkeelle tiukoilla kunta- ja maakuntaliitoksilla ­– kuulostaako tutulta nykyisessä SoTe-Suomessa? Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan maakunnat yhdistyivät Uudenmaan maakunnaksi. Kuhmalahti liitettiin Kangasalaan. Toukokuussa Suomi voitti jääkiekon maailmamestaruuden – toista kertaa kahteenkymmeneen vuoteen.
 
Aloittaessanne opinnot syyskuussa 2011 WTC-iskuista tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Viikkoa myöhemmin Ruotsin raskaana oleva kruununprinsessa Victoria teki puolisonsa prinssi Danielin kanssa kaksipäiväisen vierailun Turkuun. Mutta muistaako kukaan, että Yhdistyneet kansakunnat nimesi vuoden 2011 kansainväliseksi kemian ja metsien vuodeksi?
 
Sitten lyhyt silmäys maailmaan, johon te nyt olette astumassa. Millainen on se maailma ja maailmantilanne, joissa te alatte toteuttaa näyttelijän eetostanne? Sen lisäksi, että tänään lauantaina 21.5. on niin sanottu sininen kuu, apinan vuonna 2016 ilmastokatastrofi ja sen aikaan saamat äärimmäiset sääilmiöt ovat vuosittainen ja koko maapalloa koskeva ja sen tulevaisuutta varjostava tosiasia. Olemme niistä tietoisia, eikä tuo tietoisuus jätä meitä hetkeksikään. Ilmastonmuutoksen aikaan saamat konfliktit kasvattavat epätoivoa ja globaalia epätasa-arvoa erityisesti maapallon ennestään heikosti kehittyneillä ja sotaa käyvillä alueilla. Eurooppalaiset arvot ovat vaarassa, kun viimeksi tänä keväänä demokratiaa vastaan hyökännyt terrorismi, samoin kuin ideologinen fundamentalismi ja suoranainen fasismi saavat kansanryhmiä ja kansakuntia kääntymään toisiaan vastaan, käpertymään itseensä ja etsimään tulevaisuutta konservatiivisista arvoista ja ajattelutavoista.  Ja ensi syksynä Yhdysvallat on mahdollisesti saamassa historiansa ääliömäisimmän presidentin.
 
Suomen tilanne on huomattavasti onnekkaampi, mutta yksinkertaisia ratkaisuja ei siihenkään liene olemassa. Suomalaiset ovat vauraampia kuin koskaan, ja kuitenkin maa näyttää jumittuneen pysyvältä vaikuttavaan taloudelliseen ja henkiseen taantumaan. Meitä Nätyllä, samoin kuin muita taiteilijoita ja tutkijoita, koskettavat eritoten yliopistojen rahoituksen supistuminen yleensä ja taiteilijakoulutukseen kohdistuvat leikkaus- ja keskittämispaineet erityisesti. Taiteilijakoulutus joutuu – jälleen kerran ja kuten täällä vasta kaksi vuotta toimineena tuntuu, täysin tarpeettomasti – perustelemaan olemassaolonsa Tampereella, kun tamperelaisia korkeakouluja samaan aikaan yhdistetään Tampere3:ksi.
 
Millainen on näyttelijän ja taiteen asema tällaisessa maassa?  Mitä hän voi tehdä maailman pelastaakseen? Ja kannattaako maailma tällaisenaan ylipäätään säilyttää vai pitäisikö meidän, ja teidän, pyrkiä vaikuttamaan nimenomaan perusteisiin, joille elämäntapamme nojaa?
 
On tässä keväässä ja vuodessa myös joitakin piristäviä ilonaiheita. Vuosi 2016 tullaan muistamaan, paitsi teidän maisteroitumisestanne, myös siitä, että Ukraina voitti Euroviisut – ja Tappara jääkiekon Suomen mestaruuden. Kenties muistamme sen tulevaisuudessa myös siitä, että Syyriaan saadaan rauha. Mutta viimeistään tänään jokainen voi painaa mieleensä, että vuosi 2016 on kansainvälinen palkokasvien vuosi.
 
Rakkaat maisterit, arvoisat teatteritaiteilijat, hyvät kollegat. Teitä odottaa totisesti moninainen ja monimutkainen maailma, jossa taiteilijan tehtävä on – minun nähdäkseni – kuitenkin entistä ja sitäkin tärkeämpi. Taiteilija avaa ja pitää auki tilaa ihmisten, yhteisöjen, kansanryhmien ja kansojen – samoin kuin inhimillisen ja ei-inhimillisen – välillä.  Nyt ja tulevaisuudessa näyttelijä onkin paitsi esiintyvä ja esittävä taiteilija – tai, kuten Nätyn uudessa OPSissa sanotaan: tarinankertoja, runoilija, insinööri ja yhteiskunnallinen osallistuja – myös moniäänisyyden ja monimielisyyden puolestapuhuja, vaikeasti ymmärrettävien ilmiöiden tulkitsija, rauhan välittäjä ja rakentaja, näyttämön ajattelija ja filosofi.
 
Toivoin voivani lopettaa puheen ylentäviin sanoihin, johonkin tyhjentävään ja superviisaseen kiteytykseen. Joltisenkin pitkän elämänkokemukseni perusteella kuitenkin uskon, että jokaisen ihmisen on tallattava oma reittinsä ja käytävä omat mutkansa. Koska minulla siis ei ole tarjota teille yhtään ainoaa täydellistä neuvoa tai opinsanaa matkasauvaksenne, ja koska kai pohjimmiltani olen epätoivoinen hörhö ja formalistinen kaunosielu, niin lopetan puheeni runon, jonka jälkiä toivon teidän kaikkien uskollisesti seuraavan.
 
Tai ei, on itse asiassa yksi asia, jonka haluan teille toivottaa. Karjalan kannaksella eläneen ja siellä vuonna 1913, vain 35-vuotiaana leukemiaan kuolleen venäläisen runoilijan Jelena Guron runon Salaisuus sanoin toivotan teille ROHKEUTTA, uskallusta etsiä ja tutkia, erehtyä ja löytääkin.
 
 
Jelena Guro: ”Salaisuus” (suom. Pia Koskinen-Launonen ja Marja Plosila)
     Totisesti on olemassa pyhä salaisuus, joka tulee
ilmoittaa ihmisille.
 
Me, uneksijat Jumalan armosta,
me julkistamme päätöksen.
 
     Kaikkien runoilijoiden, tulevaisuuden merkkien luojien, on kuljettava paljain jaloin, kun maa on kesän vallassa.
 
     Jalkamme ovat vielä viattomat ja sielultaan yksinkertaiset, kokemattomat ja herkästi hurmaantuvat.
 
     Paljaiden jalkojen alla on sileää suolaista hiekkaa, hiukan hyhmäistäkin, ja vain varpaiden lomitse virtaa välillä kylmiä ja sitten taas lämpimiä noroja.
 
     Maa keskustelee alastoman jalkamme kanssa. Paljaan jalan alla lauta sirisee lämmöstä. Ja vasta tässä tunnet, miten rakas ja likeinen se sinulle on.
 
Senpä tähden: runoilijoiden on aivan välttämättä kuljettava paljain jaloin!