Pauliina Hulkko: VUOSI NÄTYLLÄ




Mitä kertoisin ensimmäisestä vuodestani teatterityön tutkinto-ohjelman vetäjänä? Miten tiivistää muutamaan ytimekkääseen sanaan kaikki yhden vuoden aikana koettu ja mietitty, touhuttu ja tehty?
 
Mieleen nousee heti kaksi otsikkoa kirjallisuudesta: ”Kausi helvetissä” tai ”Aika Prahassa”. Arthur Rimbaud (1854–1891) painatti runokokoelmansa Kausi helvetissä omakustanteena jo vuonna 1873. Runoilijan rahanpuutteen vuoksi koko painos jäi kuitenkin lojumaan kirjapainon varastoon, ja teos ilmestyikin vasta vuonna 1901. Aika Prahassa taas on Pentti Saarikosken (1937–1983) vuonna 1967 ilmestynyt proosateos, jonka teini-iässä tapahtuneesta lukemisesta on jäänyt mieleen – mahdollisesti erheellisesti – kuvaukset enemmän tai vähemmän päihtyneistä ja epäonnistuneista yhdynnöistä törkyisessä hotellihuoneessa.
 
Ei, Nätyllä olo ei ole ollut helvetillistä, vaikka hankaluuksilta ja suoranaiselta vittuuntumiselta ei yliopistotyössä ole voinutkaan välttyä. ”Aika Nätyllä” taas, paitsi että se kuulostaa läyhältä, tuntuu myös viittaavaan jo päättyneeseen ja merkittävään ajanjaksoon. Hylkään siis ensimmäiset otsikkoehdokkaat saman tien.
 
Lisää otsikoita alkaa pulpahdella. Ilmeisin kaikista, ”Tie Tampereelle” olisi muuten mitä sopivin, voisihan sen myötä syventää tekstiä tuomalla siihen aikaperspektiiviä ja ehkä jopa paljastuksia omasta elämästä. Heikki Ylikankaan (1937–) alkuperäisteoksen alaotsikko ”Dokumentoitu kuvaus Tampereen antautumiseen johtaneista taisteluista Suomen sisällissodassa 1918” kuulostaa kuitenkin niin pahaenteiseltä, että jatkan etsintää.
 
Miten olisi ”Minun Tampereeni” (vrt. Minun Afrikkani eli Out of Africa, Karen von Blixen-Finecken  (1885–1962) vuonna 1937 julkaisema elämäkerta ja siitä tehty samanniminen elokuva vuodelta 1985)? Ei, siihen on viitattu tänä vuonna teatterin yhteydessä jo kerran. Eikähän Tampere ole mitenkään ”minun”. Itse asiassa kaikkein vaikeinta on ensimmäisen Nätyn-vuoteni aikana ollut tottua Tampereeseen. Suhteemme kun on varsin pitkä ja henkilökohtainen. Näyttelijä Noora Dadun (1982?–) käsikirjoittama, ohjaama ja näyttelemä monologiesitys Minun Palestiinani Teatteri Takomossa jääköön siis ainoaksi.
 
Vaihtoehdot vähenevät, joten joudun siirtymään populaarikulttuuriin. The Beatlesin (n. 1960–1970) ”A Day in the Life” vuodelta 1967 tuntuu liian kaukaa haetulta, 1980-luvun televisiosarja Kovaa peliä Bostonissa (tai Bosniassa, kuten 90-luvulla oli tapana laukoa) infantiililta. Jostain nousee mieleen nimi Vuosi elämästä. Googlaamalla selviää, että kysymyksessä on Mike Leigh’n käsikirjoittama ja ohjaama elokuva Another Year vuodelta 2010. Vaikka ensi vuoteni Nätyllä ei taatusti ollut ”another year”, niin päätyn tarttua tähän eli ilmeisimpään. Olkoon tämän kirjoituksen nimi lyhyesti ja neutraalisti ”Vuosi Nätyllä”:
 
Ensimmäiseen vuoteeni Nätyllä on kuulunut suuri määrä tutustumista, uuden oppimista, etsimistä, aloittamista, kylvämistä, kokeilemista, luottamuksen kasvattamista, väsymystäkin.
 
Opiskelijoiden kanssa isoja iloja, hyppäyksiä ja oivalluksia. On tehty ja puhuttu, rakennettu ja purettu. Päälauseessa taide, sivulauseessa yhteiskunta, politiikka, luonto, ihminen.
 
Vauhti on ollut kova. Jotta sanat rauhasta ja kokeilemisesta eivät jäisi pelkiksi puheiksi, olisi seuraavaksi annettava aikaa niille.
 
Jos mennyt, ensimmäinen lukuvuoteni Nätyllä on kulunut uuden rakentamisen ja perustamisen (= institutioimisen, huom!) merkeissä, niin omistettakoon toinen vuosi tuon perustamisen tuloksien seuraamiselle ja edistämiselle.
 
Täten julistan siis ensimmäisen vuoteni Nätyn ruorissa päättyneeksi. Samalla ilmoitan, että tulevana lukuvuonna saakoot meillä tilaa ja aikaa epävarmuus ja keskeneräisyys. Taiteen epävarmuus tarkoittaa sen tulosten monimuotoisuutta ja -mielisyyttä, uudenlaisia mahdollisuuksia ja myös vaarallisuutta. Keskeneräisyyden kanssa taas jokaisen taiteilijaksi kasvavan tulisi oppia elämään ja siitä jopa nauttimaan. Onhan suuri osa taiteen tekemisestä opiskelua ja tutkimista, kuten työ yliopistolla muutenkin.
 
Lisäksi toivotan ensi vuodeksi  kypsyttelyn ja kypsymisen iloja. Hedelmiä olisi tarkoitus kasvatella ja nauttia yhdessä – eikä ainoastaan ensi keväänä valmistuvien maistereiden kanssa.
 
Istun Italmas-nimisen junan makuuvaunussa Kazanin asemalla Moskovassa. Ilma on painostavaa, ukostaa. 17-tuntinen matka Udmurtian pääkaupunkiin Izhevskiin on alkamassa. Italmas on udmurtiaa ja tarkoittaa kulleroa. Kullero on udmurttien kansalliskukka. Kullerot alkavat pian kukkia myös entisen mummolani rantaniityllä Kemijoki-varressa.

Kuva: Jonne Renvall